Aivan aluksi, EMO ON ERITTÄIN PAHOILLAAN, ETTÄ ON VIIVEELLÄ LIIKENTEESSÄ. LUPASIN ALKAA BLOGIA TAAS PÄIVITTÄÄ 13.6, MUTTA TEENKIN SEN VASTA NYT. ANTEEKSI KAUHEASTI, JOS TUNNETTE PETTYMYKSEN EMOA KOHTAAN.

Tulimme tosiaan kesälomareissulta pois 12.6 yöllä. Ma 13.6 tuli sitten nukuttua vähä pidempään ja kun miehellä oli vielä lomaa ja sattui sadepäivä, aloimme siivota ja muuttaa järjestystä olohuoneessamme. Olin sitten illalla niin väsynyt, etten jaksanut alkaa koneella istumaan. Ti 14.6 emolla meni koko päivä Jyväskylässä, kun olin siellä lähihoitajakoulutuksen valintakokeessa. Sieltä kun taas tulin, niin olin niin väsynyt illalla, ettei innostanut yhtään istua koneen ääressä ja toiseksi nuorin lapsi oli niin ikävöinyt äitiä, että vietin aikaa perheen kanssa. Ke 15.6 päivä meni taas nopeasti, kun siivottiin lisää ja pesin pyykkiä, etten ehtiny koneen ääreen.

NYT EMO LUPAA TSEMPATA JA OLLA AHKERAMPI PÄIVITTÄJÄ. Varoitan kuitenkin, että heinäkuussa tulee pakolla taas reilun viikon tauko jossain vaiheessa, mutta ilmoitan siitä taas täällä.

Mutta nyt sitten niihin paketteihin ja teemanahan oli JUHANNUS.

Jenni on saanut paketinsa

Noora on saanut paketissaan rakkautta ja jäätelöä.

Suvikeiju on vastaanottanut paketin:

Kesäkuun paketista paljastui kurpitsa/omena kakkuvuoka, vaaleanpunaista tomusokeria, pieni raastin, koristerakeita, servettejä, tummaa leivontasuklaata, teetä ja pihlajanmarja karkkeja. Lisäksi oli vinkkejä onnistuneiden sämpylöiden leipomista varten, ja niitä täällä kyllä kaivataan. Kiitos SLYni jälleen ihanasta paketista.

Laura on saanut inspiroivan paketin.

Leena on saanut miellyttävän paketin.

Susanna on saanut paketin, josta tulee raporttia, kun palaa reissulta kotia. NYT LÖYTYY LINKKIKIN SUSANNAN PAKETTIIN.

Nea on saanut paketin kotia, kiirettä vaan pitää, joten tässä vaan kuva.

Neasta paketti oli todella ihastuttava ja paketissa ollut leipäohjekin pääsee heti kokeiluun, kun kiireet helpottavat. :)

Hannele on saanut mansikkaisen paketin.

Milja on saanut paketin Niiskuneiti-pussissa.

Migu on saanut toisen pakettinsa.

Redrose82 on saanut Juhannuspaketin.

Heidi on saanut perhosia paketissaan.

Aija on saanut kesäkuun paketin, kuvaa myöhemmin.

Paketti sisälti:

Valko- ja maitosuklaata

* Vadelmamousseainekset

* Täytekakkupohjan ainekset

* Vihreää koristelu geeliä

* 2 pussia bilareita (mun lempikarkkeja)

* Piirakka-kirja jossa ihania ohjeita makeille ja suolaisille piirakoille (pääsee testiin jo juhannuksesksi)

* Ihana kesäine kortti
 

Aija kiittää pariaan, koska toukokuun että kesäkuun paketit sisälsivät hänelle uusia juttuja ja paketit olivat todella ajatuksella koottuja. Kiitos! Ja kivaa kesää!

Humpuugi on saanut ihanaisen paketin.

Paketti sisälsi,

- leivontasuklaata 2 levyä tummaa ja 2 levyä valkoista suklaata
- minimini muffini/makeisvuokia
- pussi turkinpippuri crush rouheita
- ihanat Minni- ja Mikki-Hiiri lautaset
- kortin jossa mielenkiintoinen ohje suklaa-turkinpippuri tryffeleille.

Paketti oli jälleen kerran tosi mieluinen.

Hyvää Juhannusta

Terv. Nina 

Piia on saanut paketissa ohjeet suolaisiin ja makeisiin leivonnaisiin.

Tuija on vastaanottanut pakettinsa, kuvaa tulee myöhemmin. Tässä nyt kuvakin kiitoksien kera.

Kesäkuun juhannus paketti saapui jälleen ihanassa sinisessä laatikossa :) Parini oli tehnyt paketista meriaiheisen minun ja mieheni harrastuksen mukaan. Paketti sisälsi kortin, ankkuri-muotin, suklaata (nam!) , servettejä (myöskin ihanan sinisiä) ja konvehtimuotin (juuri tätä olen himoinnutkin, nyt minulla se on :) ). Kiitos ihanasta paketista!

 

Pampula on vastaanottanut ihastuttavan paketin.

Sanna on saanut paketin:

Juhannus-teemaisesta kirjeestä löytyi Pandan zabaglione-suklaalevy (tätä en ollutkaan ennen maistanut), liivatelehtiä, kahviliinoja, 2 teepussia, akaasiahunajaa, mansikka-marenkitortun & juustokakun ohjeet sekä parini tervehdys. Kiitos parilleni paketista.
Sanna

Taija on saanut mansikkaisen paketin.

Kädentaikoja on vastaanottanut oikein juhannuspitoisen paketin.

Tiina on saanut paketin.

Teija on saanut paketin.

 

odotettu SLY:n paketti saapui, joka sisälsi seuraavaa: rasia sokeroituja appelsiininkuoripaloja, vaniljatanko, liivatelehtiä,kaakaojauhetta, kahdenlaisia strösseleitä, myllyn parhaan ohjelehtisen, jossa ohjeita pakastetaikinoille, sekä kirjeen, jossa SLY:ni kertoi juhannusperinteenään paistavansa muurinpohjalettuja, joissa sisällä vaniljakermavaahtoa oikesta vaniljatangosta,sekä lasten suosikkina kermavaahtoa, jossa paljon strösseleitä. Molemmat kuulostaa herkulliselle! Kiitos mahtavasta paketista jälleen kerran ja mukavaa juhannusta!!!


Teija

 


Reetta on saanut ohjeen jäälauttaleivoksiin.

Carita on vastaanottanut myös pakettinsa.

elikkäpaketti sisälsi:
*Purkin kondensoitua maitoa(tämä pääsee testaukseen heti tämän viikon aikana)
*pussin strösseleitä(näitä ei ole koskaan liikaa)
*Paketin vanhan ajan vaniljakastiketta(yhden pussin jo tuhosin siitä ja namia oli)
*kirjeen jossa ohje mm.raparpeijuomaan
*sekahedelmiä purkin
*Pussin viinihappoa
*pussin barbegue dippiä(tämäkin tuli jo tuhottua)
*paketin grillitikkuja(nämä pääsi myös käyttöön)



Kiitos ihan hirveästi paketista. innolla odotan jo heinäkuun paljastusta ja helppoja leivonnaisia :)

Peukalokämmen on saanut kivan paketin.

Miriam on vastaanottanut pakettinsa.