Emo on nyt palannut mökkireissulta suht rentoutuneena. Pääsin heittämään elämäni ekan kerran muikkuverkkoja järveen. Ja sitten sain kunnian ne myös nostaa järvestä pois. Siinä olikin hommaa, ku verkot olivat reilussa 10m. Painoa tuli viel lisää siitä, ku verkoissa oli muikkuja, arvio oli, että n. 15kg muikkuja. :)

Mutta emo koittaa tänään osan viesteistänne purkaa pois ja päivittää blogia. Mutta, jos en jaksa ja ehdi kaikkia, niin loput laitan sitten ti 19.7. Tänään kuitenkin tarkistan sen, että olen saanut ilmoituksen kaikilta siitä, että paketit on lähetetty viimeistään perjantaina. Tänään en siksi kaikkia ehdi laittelee blogiin, kun on mietittävä huomista päivääkin jo valmiiksi ja tehtävä muutamia mainoksia.

Meillä täällä Emon kotipaikkakunnalla eli Kangasniemellä on Asuntomessut ja meidän kyläseura, jota itse siis edustan, on esitelypäivä huomenna tuolla messuilla. On hinnoiteltava tuotteita ja ym. siihen liittyvää, joten aika on rajallinen.